Pullon henki

Olipa kerran köyhä puunhakkaaja, joka uurasti ja raatoi metsässä aamusta iltaan. Kun hän vihdoin vuosien kuluttua oli saanut hiukan rahaa säästöön, hän sanoi pojalleen: "Nyt saat mennä kouluun, jotta opit jonkin ammatin. Sitten voit elättää minua, kun tulen vanhaksi!" Poika opiskeli ahkerasti monessa koulussa. Mutta eräänä päivänä rahat loppuivat ja hänen oli pakko palata kotiin, vaikkei hän vielä ollut oppinut kunnollista ammattia.

Kun isä taasen oli lähdössä metsään, poika sanoi: "Minä tulen auttamaan sinua!" Mutta isä vastasi: "Sitä et ole tottunut niin raskaaseen työhön. Sitäpaitsi minulla ei ole kirvestä sinulle eikä liioin rahaa, millä ostaisin toisen kirveen." "Käy kysymässä naapurilta!" kehotti poika. "Varmasti hän lainaa meille kirveensä, kunnes minä ansaitsen rahaa oman kirveen ostoon."

Isä sai lainata kirveen naapurilta, ja seuraavana päivänä auringon noustessa hän meni poikansa kanssa metsään. Poika auttoi isäänsä oikein reippaasti ja oli kaiken aikaa iloinen ja hyväntuulinen. Puolenpäivän aikaan isä sanoi: "Nyt pidetään ruokatauko, niin jaksetaan taas tehdä töitä iltaan asti!" Poika otti voileivän käteensä ja sanoi: "Lepää sinä tarpeeksi, isä! Minua ei väsytä yhtään, ja siksi lähden katselemaan lintuja." "Miksi ihmeessä sinä lähdet ravaamaan pitkin metsää?" isä kysyi. "Siitähän sinä väsyt niin, ettet jaksaa nostaa sormeasikaan, vielä vähemmän kaataa puita. Jää vain tähän, niin lepäillään yhdessä!"

Mutta poika taivalsi yhä syvemmälle metsään, ja lopulta hän pysähtyi valtavan suuren tammen ääreen. Puu oli varmaan satoja vuosia vanha. Sen runko oli niin paksu, etteivät edes viiden miehen kädet olisi ulottuneet sen ympäri. Samassa poika kuuli kumean äänen, joka sanoi: "Päästä minut ulos! Päästä minut ulos!" Pojasta tuntui, kuin ääni olisi tullut maan pinnan alta. Hän alkoi kaivaa puun juuria. Lopulta näkyviin tuli lasipullo, joka oli hautautunut juurien välissä oelvaan kuoppaan. Poika nosti pullon valoa kohden ja näki silloin sen sisällä merkillisen olion, joka hyppeli ylös ja alas ihan kuin sammakko.

"Päästä minut ulos!" huusi pullon olio uudelleen. Sen kummempia ajattelematta poika veti korkin pois pullon suusta. Silmänräpäyksessä siitä kohosi henki, joka kasvoi pelottavan nopeasti. Poika katsoi sitä ihmeissään ja henki huusi kammottavalla äänellä: "Minä olen mahtava Merkurius, ja minun täytyy tuhota se, joka päästää minut pois pullosta!" "Älähän nyt intoile!" vastasi poika. "Ensin minun täytyy nähdä, että sinä todellakin mahdut pulloon. Jos pystyt ryömimään sinne takaisin, niin uskon sinua. Ja silloin saat tehdä minulle ihan mitä haluat!" "Se ei ole minulle pulma eikä mikään!" kehui henki ylpeästi. Samalla se tekeytyi niin pieneksi ja kapeaksi, että se ihan helposti pystyi pujahtamaan takaisin pulloon. Mutta se oli tuskin ehtinyt asettua sinne, ennen kuin poika painoi korkin kiinni ja heitti pullon kuoppaan, mistä hän oli sen löytänyt. Näin hän oli petkuttanut henkeä oikein perin pohjin. "Päästä minut uudelleen ulos!" huusi henki. "Enkä päästä! Et sinä minua enää toista kertaa narraa!" sanoi poika. "Mutta lupaan, etten tee mitään pahaa sinulle vaan päinvastoin palkitsen sinut runsaasti", henki lupasi.

Silloin poika ajatteli: "Kyllä minä uskallan! Varmaan hän nyt pysyy sanassaan!" Sitten hän avasi korkin. Henki kohosi ilmaan ihan kuin edelliselläkin kerralla ja suureni ja suureni, kunnes oli jättiläisen kokoinen. "Nyt saat palkkasi", jättiläinen ilmoitti ja antoi pojalle pyyheliinan näköisen tilkun, joka muistutti laastarilappua. "Kun sivelet haavaa tällä, niin se paranee", sanoi henki. "Ja kun sivelet sen kääntöpuolella terästä ja rautaa, niin se muuttuu hopeaksi!" "Sitäpä täytyy kokeilla!" innostui poika. Hän meni lähimmän puun luo ja iski kirveellään sen kaarnaa niin, että siihen tuli pieni lovi. Sitten hän siveli lovea tilkulla. Heti syvennys meni umpeen, ja kaarnan pinta oli aivan ehjä. "Totta sinä puhuit", sanoi poika. "Nyt voimmekin erota!"

Kun poika tuli takaisin isänsä luo, hän siveli tilkulla kirvestään ja mojautti lujan iskun puuhun. Mutta rauta oli muuttunut puhtaaksi hopeaksi, ja terä taipui ja lovistui. Silloin isä pelästyi ja huusi: "Mitä ihmettä sinä oikein olet saanut aikaan? Nyt minun täytyy maksaa kirves, mutta eihän minulla ole rahaa!" "Älä viitsi suuttua, isä", tyynnytteli poika. "Kyllä minä tämän asian hoidan. Tule, niin lähdetään tästä kotiin!"

Kotimatkalla isä sanoi: "Mene nyt kertomaan naapurille, että kirves on pilalla. Ja kysy samalla, minkä verran rahaa hän haluaa korvaukseksi!" Poika totteli, ja takaisin tultuaan hän ilmoitti: "Naapuri haluaa yhden taalarin." Sitten isä sanoi: "MEne heti kaupunkiin ja yritä myydä kirves, jonka pilasit. Katsotaan, minkä verran siitä saa. Sitten minä yritän ansaita loput puunhakkuulla, jotta voin maksaa velkamme naapurille." Poika otti kirveen ja lähti kaupunkiin. Hetken katuja kierreltyään hän löysi kultasepänliikkeen ja meni sinne.

Kultaseppä tutki kirvestä tarkoin. Lopulta hän pani sen vaa'alle ja sanoi: "Se on neljänsadan taalarin arvoinen. Mutta minulla ei ole niin paljon rahaa." Silloin poika ehdotti: "Anna minulle sen verran rahaa kuin sinulla on. Lopun saat jäädä velkaa minulle." Kultaseppä antoi hänelle kolmesataa taalaria ja jäi sata taalaria velkaa.

Sen jälkeen poika taivalsi kotiin ja sanoi isälleen: "Nyt minulla on rahaa, isä! Me pystymme maksamaan kirveen, eikä sinun koskaan enää tarvitse kärsiä puutetta. Voit elää lopun elämäsi ihan rauhassa, ilman minkäänlaisia huolia!" Sitten hän kertoi isälleen kaiken, mitä oli tapahtunut. Ennen pitkää hän meni takaisin kouluun ja ryhtyi taas opiskelemaan. Ja koska hän pystyi laastarilapullaan parantamaan kaikki haavat, hänestä tuli maailman kuuluisin lääkäri.

Jos joskus sua pelottaa,
niin muista tätä tarinaa,
missä onni suosii rohkeaa.