Lehmä, joka tahtoi lentää

Martta-täti katsahti keittiön ikkunasta ulos. Mitä ihmettä! Hänen Roosa-lehmänsä lenteli taivaalla! Täti tiesi kyllä, että Roosa oli lehmä, joka teki mitä tahtoi, mutta tämä oli kyllä jo liikaa. Miten kummassa hän nyt voisi lypsää Roosan?

Täti pyyhälsi nuttura tutisten niitylle.
- Roosa, alas ja äkkiä! hän huusi kiukkuisena. Lehmät eivät lennä. Tiedät sen kyllä itsekin. Kuuletkos, lehmät eivät osaa lentää.
- Nöff, eivät osaa, vahvisti porsas.
Roosa ei ollut kuulevinaan. Se piirsi hännällään kaarevan kahdeksikon taivaalle ja nautti täysin siemauksin elämästään.

Martta täti koetti maanitella Roosaa tulemaan alas.
- Roosa ruususeni, katsopas miten rapeaa heinää, sinun lempiruokaasi. Tule rouskimaan, tule.
Roosa katsahti alas. Se sukelsi tätiä ja heinätuppoa kohti mutta suhahti sitten takaisin yläilmoihin. Roosapa ei halunnutkaan laskeutua. Se nautti lentämisestä!

Voi täti parkaa. Hän tajusi, että tuo jukuripää ei tulisi vapaaehtoisesti alas. Kuinka hän saisi Roosan siepatuksi? Täti tuumi hetken ja kiiruhti sitten latoon. Sieltä hän löysi tukevan ongenvavan ja otti sen mukaansa niitylle. Täti odotti kunnes Roosa lensi alemmas, tähtäsi ja sinko siiman ilmaan.
- Huh huh, hanhi huokaili.
Roosa ei piitanut tädin puuhista. Se harjoitteli taitolentoa puiden latvojen yläpuolella.

Roosa laskeutui tuuheaan kirsikkapuuhun ja oli laulavinaan kuin lintu:
- Mitityy, titityy, mytytyy...
- Roosa kulta, lopeta heti paikalla, täti torui. Lehmät eivät laula! Lehmät ammuvat: ammuu, ammuu.
Martta täti kapusi vintille. Hän otti mukaansa vahvan köyden ja teki siitä lasson. Nyt hän viimein saisi Roosan kiinni. Mutta voi. Lasso singahti viuhuen ohi ja Roosa lenti vihellellen tiehensä. Martta-täti kimmastui ja kapusi vintin ikkunasta katolle. Siellä hän päätti odottaa. Ennemmin tai myöhemmin Roosa lentäisi hänen ulottuvilleen ja silloin täti tarttuisi sitä hännästä.

Sekään ei kuitenkaan onnistunut.
- Mokoma kanttura, saa minut aivan näännyksiin, täti puhisi. Miten hän saisi Roosan käyttäytymään niin kuin tavalliset lehmät? Ilta jo tummeni ja aurinko kultasi sinisinä siintävät kunnaat, kun täti vihdoin keksi. Hän haki ladosta pensselin, maalia ja valtavan vanerilevyn. Täti maalasi kookkaan kyltin ja ripusti sen veräjään. Kyltissä luki: TAVALLINEN LEHMÄ SAA PAIKAN. VIHREÄ LAIDUN JA LÄMMIN NAVETTA VAPAANA!
Roosa kaarteli huoletonna taivaalla ja täti ei ollut moista lintusta huomaavinaankaan.

Martta-täti meni sisään. Hän kaivoi kaapistaan tilkkuvakkansa, kaksi paria vanhoja rullaluistimia ja istui ompelukoneen ääreen. Hän harkitsi ja punnitsi, suunnitteli ja sommitteli ja valitsi yhteensopivat tilkut. Lopuista tulisi täytettä. Täti ryhtyi ompelemaan ja huristeli koneellaan koko yön. Kun aamuaurinko nousi, uusi lehmä oli valmis. Porsas ja hanhi katselivat hämmäställeen tuota ilmestystä.


Täti talutti uuden Tilkku-Tiltunsa navettaan. Se sai Roosan paikan, suolakiven ja seimen, joka oli täynnä herkullista heinää. Martta-täti taputteli uuden lehmänsä kangasposkea.
- Juuri tuollaisen lehmän minä tarvitsen, hän kujersi. Hän leperteli Tiltulle oikein kovalla äänellä, jotta Roosa varmasti kuulisi joka sanan.

Martta-täti meni sisään laittamaan aamiaista. Hän paahtoi leipää ja paistoi munakokkelia. Hän näki ikkunastaan, kuinka Roosa liihotti ilmassa Tilkku-Tiltun yläpuolella. Roosa kiersi ja kaarsi - ja lensi äkkiä nuolena taivaalle, yhä ylemmäs ja ylemmäs. Sitten se syöksyi yhtäkiä kuin raketti alas ja laskeutui laitumella loikoilevan Tilkku-Tiltun päälle. Humpsis! Kangaslehmästä tuli laakea kuin lakana ja Martta-täti taitteli sen huolella piirongin laatikkoon.

Roosa-lehmä söi lopun päivää laitumella heinää kuten tavalliset lehmät tekevät. Se hätisteli hännällään kärpäsiä, kuten lehmät aina tekevät. Se vilkuili tosin tuhka tiheään ja kovin kiinnostuneena vajan katoksessa olevaa traktoria, Martta-tädin mielestä vähän liiankin uteliaana.
- Höpsis, taidan kuvitella turhia, täti tuumi itsekseen. Roosako muka tahtoisi ajaa traktoria!