Pilvipyykkiä
Kun Kesä oli ripustanut hohtavan valkeat poutapilviverhot ikkunaansa, hän oli iloinen ja ylpeä. "Kylläpä ne hulmuavat kauniisti", hän sanoi tyytyväisenä. "Ja niin valkoiset ja puhtaat kuin ne ovat! Jos jollakulla on kauniimmat verhot kuin minulla, niin totta totisesti ihmettelen!". Eikä se ollut mitään turhaa ylpeilyä. Kauniit ovat lumivalkeat poutapilvet kirkkaansinisellä kesätaivaalla. Kaikki tuulet niitä hulmuttelivat, aurinko värjäsi ne iltaisin ruusunpunaisiksi ja aamurusko sai ne loistamaan kirkkaina kuin kultakangas. Ottaisipa monikin ikkunoihinsa sellaiset verhot, jos vain saisi.
Mutta kauankos ne puhtaina pysyivät. Tuuli nostattaa nokea ja pölyä kaikkialla pyöriessään, tehtaitten piiput tupruttavat savua aamusta iltaan ja suihkumoottorilentokoneet, ne vasta likatassuja ovat! Ei kestänyt kauaakaan kun Kesä huomasi, että valkeat pilviverhot olivat muuttuneet aivan tummanharmaiksi. "Voi voi", Kesä harmitteli päätään puistellen. "Ei tuollaisia verhoja kukaan viitsi katsella. Kyllä minun täytyy pestä oikein suurpyykki, vaikka en ennättäisi kesken parasta heinäaikaa. Mutta ei kai siinä muukaan auta."
Ja toimeliaana Kesä rupesi puuhaan. Se varasi suuret sammiot täyteen vettä ja pani pyykkipadan alle tulen. Ritsis ja räiskis, kuinka kipinöi! Aina maahan asti säkenet sinkoilivat, se oli oikeata ilotulitusta. Ja rumpsis-rumpsis-rumpsis kuului jyrinä, kun Kesä hankasi pilviverhoja pyykkilautaa vasten. Vesi loiskui ja läiskyi, litisi ja lotisi. Mutta kyllä pilvet siinä leikissä puhdistuivat, se oli varma!
Kun sitten tuli huuhtomisen vuoro, ei siinäkään vettä säästetty. Kesä huljutteli likomärkiä pilviä edestakaisin, edestakaisin, kiersi välillä ja huljutti taas. Eikä hän malttanut lopettaa, vaikka ilta jo tuli. Koko illan myöhään yöhön vesi lotisi, kunnes viimeinenkin pilvenriekale oli pesty, huuhdottu ja kierretty kuivaksi. Sitten Kesä ripusti ne kuivumaan kultaisille sädelangoille korkealle, korkealle taivaan lakeen. Ja siellä yötuuli ne hiljalleen leyhytti kuiviksi.
Ja kun aamu koitti, hulmusivat taivaalla taas vitivalkoiset puhtoiset poutapilvet. Kesä katseli niitä tyytyväisenä. "Olipa siinä urkakka", hän sanoi. "Mutta kyllä se oli vaivan arvoinen. Ja nyt pääsen taas auttamaan heinämiehiä!" Ja heinäpellolle Kesä lähti ja missä se kulki, siellä tuoksui vastaniitetty heinä ihanasti, kukat nostivat päänsä puutarhoissa entistä heleämpinä ja pikkulintujen poikaset pesissään räpyttivät kärsimättöminä pieniä siiventynkiään. "Emo, emo", ne piipittivät. "Emmekö mekin jo pian pääse katselemaan Kesän poutapilviä!" |