Pakkanen ja jänis

Pakkanen samosi yli Lapin tunturien ja suuntasi kulkunsa etelää kohti. Jäätävä pohjoispuhuri tuprutti lunta hänen kintereillään, järvien jääkannet halkesivat jymähdellen kuin tykit ja vanhat kelohongat räiskivät kuin kiväärit pakkasherran kulkiessa.

"Hu-huu!" huusi Pakkanen. "Nyt minä puhallan talvia sisästäni ja kohmetutan koko luomakunnan jääköntiksi!"
Pakkanen huokuo kokonaista kolme talvea sisästään ja tuli niin kylmä, että talitiaiset, hippiäiset ja muut metsän pikku piiskuttajat putosivat kesken lentonsa jäätyneinä hangelle.

Päijänteen rannalla Pakkanen kohtasi jänöjussi Loikkakoiven. Jänis oli tehnyt polun hankeen ja juosta vuovasi sitä pitkin lämpimänä pysyäkseen edestakaisin, edestakaisin. "Juokse minkä juokset, loiki minkä loikit", sanoi Pakkanen. "Kyllä minä sinutkin hyydän jääköntiksi!".
"Etkä hyydä", sanoi jänis Loikkakoipi.
"Lyödäänkö asiasta vetoa?" kysyi Pakkanen.
"Lyödään vain", vastasi jänis Loikkakoipi.
"Mitä pannaan vedon vastineeksi?" kysyi Pakkanen.
"Minä panen henkeni, pane sinä suojailma", ehdotti jänis.
Veto lyötiin ja he alkoivat kamppailemaan keskenään. Pakkanen huokui sisästään vielä neljännen ja viidennenkin talven. Jo tuli Jänis Loikkakoivelle kiperät paikat. Se heittäytyi hankeen selälleen, pyyhki etukäpälillään kasvojaan ja sätkytti takakoipiaan kuoleman kielissä.
"No, kuinkas on?" kysyi Pakkanen. "Vieläkö sinussa henki pihisee vai joko jääksi jäädyit?"
Jäniksessä oli vielä sen verran henkeä, että se pystyi vastaamaan:
"Mikäpäs tässä, niin tuli juostessa lämmin, että täytyy hieman selällään köllötellen vilvoitella."

Silloin Pakkasella herahti pelkästä suuttumuksesta vesi silmiin. Tuli suojasää ja Pakkanen lähti aika kyytiä sinne, mistä oli tullutkin. Ja jänöjussi Loikkakoipi siitä ilosta, että oli puijannut mahtavaa Pakkasherraa, alkoi nauraa. Ja se nauroi niin, että sen suu vallan meni ristiin.