Metsähiiri ja kaupunkihiiri

Olipa kerran pieni metsähiiri, joka asui kaukana maalla. Eräänä päivänä se pyysi kaupungissa asuvan serkkunsa päivälliselle. Kaupunkihiiri oli pukeutunut parhaimpiinsa. Metsähiiri oli valmistanut niin hyvän päivällisen, kun vain osasi: paahdettuja ohranjyviä, tuoreita maissinjyviä ja rapeita juuria. Juomana oli raikasta lähdevettä ja jälkiruoaksi karhunvatukoita. Mutta kaupunkilaisserkku ei ollut kovinkaan ihastunut vaatimattomaan ateriaan. "Voi serkkuseni, se sanoi nielaistuaan viimeisen mehevän marjan. "Eipä sinulla näytä täällä olevan helpompaa kuin muurahaisilla tai koppakuoriaisilla. Lähde kanssani kaupunkiin, niin saat nähdä jotain aivan muuta. Siellä syöt kuin kuningas konsanaan."

Kaikki kuulosti metsähiirestä kovin hauskalta, joten se lähti kaupunkihiiren matkaan. Tie oli pitkä ja vaivalloinen. Oli jo pimeää, kun serkukset vihdoin pääsivät upean talon ovelle. "Niin, täällä on minun kotitni", kehaisi kaupunkihiiri. Heidän päästyään sisälle kaupunkihiiri vei serkkunsa suoraan ruokakomerolle. Se näytti olevan ihan pullollaan mitä ihanimpia herkkuja: läskiä, juustoa, perunoita, voita ja jos mitä muuta hyvää. Ikinä ei metsähiiri ollut nähny moista määrää herkkuja yhdellä kertaa.

Mutta tuskin se ehti edes aloittaa juhlimisen, kun se kuuli raskaitten askelten lähestyvän. Äkkiä komeron ovi avautui. "Se on kokki", kaupunkihiiri kuiskasi. "Tule perästä!" Hiiret livahtivat piiloon kaupunkihiiren epämukavaan koloon. Kun taas oli hiljaista, hiiret palasivat ruokakomeroon herkuttelemaan. Metsähiiri oli pelosta suunniltaan. Ja juuri kun se oli maistamaisillaan pientä kakunmurua, avautui ovi taas - tällä kertaa hiljaa ja varovasti. "Hahaha", kimitti kaupunkihiiri. "Se on vain tyhmä kissa." Ja taas se vipelsi serkku perässään ahtaaseen koloonsa. Vihdoin kissa kyllästyi väijymiseen ja maleksi pois ruokakomerosta. "Palataanpa taas herkuttelemaan, serkkuseni", sanoi kaupunkihiiri iloisena.

Mutta pelosta vapiseva metsähiiri oli kadottanut koko ruokahalunsa. "Tosin talosi on hieno ja ruoka erinomaista", se sanoi. "Mutta minä pidän enemmän ohranjyvistä ja juurista ja metsän ihanasta rauhasta." Ja niin metsähiiri heitti jäähyväiset serkulleen ja lähti kotiin. Ja se oli toden totta viisaasti tehty, sillä kumpikin piti omaa elämäänsä parempana eikä olisi mistään hinnasta halunnut vaihtaa osaansa.